Alkoholi ja masennus – tunnista riskit

alkoholi-ja-masennus-kulkevat-yhdessa

Alkoholi ja masennus kulkevat valitettavan usein yhdessä. Monet juovat masennukseen tai masentuvat alkoholin juonnista. Alkoholi ei kuitenkaan paranna masennusta vaan päinvastoin. Yleensä masennus voi johtua liiallisesti alkoholinkäytöstä. Alkoholin on todettu lisäävän masennuksen sekä mielenterveyshäiriöiden riskiä. Tämän taustalla on serotoniinin määrän vähentyminen alkoholinkäytön seurauksena. Serotoniini on aivojen mielihyvää lisäävä hormoni, ja se on alhainen masentuneella ihmisellä. Vie aikansa toipua alkoholin aiheuttamasta masennuksesta, sillä serotoniinin määrä normalisoituu vasta neljän viikon kuluttua juomisen lopettamisesta. Jotta voi hakea oikeanlaista apua, on osattava tunnistaa paha olonsa. Mistä sitten tietää olevansa masentunut ja mitkä ovat masennuksen oireita? Masennuksen oireisiin kuuluvat väsymys ja haluttomuus. Usein voi myös kokea saamattomuutta ja tuntuu, ettei mikään ei suju. Olo saattaa myös olla ärtynyt ja kireä. Yöllä ei myöskään saa nukutuksi, vaikka päivällä väsyttääkin. Hoitoon tulee hakeutua viimeistään silloin, kun itsetuhoiset ajatukset tulevat mukaan tai valtaavat mielen kokonaan. Alkoholi ja masennus liittyvät toisiinsa myös siten, että alkoholi ylläpitää masennusta. Paras apu alkoholista johtuvaan masennukseen on alkoholin käytön rajoittaminen tai sen lopettaminen kokonaan.

Jätä kommentti